Kohti onnellisempaa ja vauraampaa elämää kaikilla tasoilla


Onnellisuus

Uskon, että meistä ihan jokainen haluaa olla onnellinen. Niin sinä kuin minäkin.

Milloin sinä olet onnellinen? Koetko, että onnellisuutesi vaatii tiettyjä ulkoisia olosuhteita tai ihmisiä? 

Mitä onnellisuus oikeastaan on?

Ymmärrän onnellisuuden niin, että se on vahva, henkilökohtainen kokemus siitä, että oma elämä tuntuu hyvältä ja mielekkäältä.

Olen vahvasti oman kokemukseni kautta oppinut, että onnellisuus ei tule ulkoapäin. Kukaan tai mikään ulkopuolellasi ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Sinun onnellisuutesi on sinun omissa käsissäsi. Elämäsi on sinun oma luomistyösi ja voit luoda siitä onnellisen, jos niin haluat.

Mitä minä asiasta tiedän?

Olen tavoitellut onnellisuutta jo useamman vuosikymmenen ajan. Olen etsinyt sieltä ja etsinyt täältä. Olen todennäköisesti ollut enemmän hukassa kuin sinä tai moni muu koskaan. Etsin onnea ulkopuoleltani: ihmisistä ja erilaisista saavutuksista ja tilanteista. Etsin sitä oikeastaan ihan kaikkialta muualta paitsi omasta itsestäni.

Hyvin oli onni minulta piiloon pantu: syvälle omaan sisimpääni. Vaan löytyipä se lopulta. Kun olin kolunnut kaikki muut paikat maailmassa, tartuin viimeiseen oljenkorteen vuonna 2004. Se oli henkisen kasvun koulutus. Matka syvälle omaan sisimpääni alkoi.

Matkallani sisimpääni kohtasin suurimpia pelkojani. Pelkojen kohtaaminen sai ne murenemaan pala palalta. Samalla alkoi onnellisuus lisääntyä elämässäni. Löysin sisältäni avaimen omaan onnellisuuteeni. Avasin sydämeni ja löysin sieltä itseni. Ja kun löysin itseni, löysin myös onnen.

Matkallani olen oppinut, miten voin luoda elämästäni sellaisen kuin haluan. Voin tehdä unelmani todeksi.  Voin tehdä itseni onnelliseksi. Voin luoda elämäni yltäkylläiseksi. Kaikki tämä on mahdollista myös sinulle, jos olet valmis tekemään päivittäiset harjoitukset unelmiesi toteuttamiseksi.

Minun matkani jatkuu. Opittavaa riittää. Haluatko kuljea kanssani jonkin matkaa? Tai vaikka pidempäänkin. Jaan mielelläni kanssasi sen, mitä tähän mennessä olen oppinut.

Voit aloittaa vaikka lataamalla itsellesi tästä Onnellisuusaffirmaatiot eli -vahvistuslauseet ja tutustumalla Luo rahaa! -valmennukseeni.

Dokumentti nimeltä "Onnellisuusaffirmatiot", jossa on kymmenen suomenkielistä vahvistusta pehmeää, sumeaa pastelliväristä kukkataustaa vasten. Jokainen vahvistus alkaa sanalla "Minä" ja käsittelee erilaisia positiivisia henkilökohtaisia ominaisuuksia ja pyrkimyksiä, kuten onnea, rohkeutta ja rakkautta.

Katso videohaastattelu

Katso runsauden, onnellisuuden ja vaurauden manifestointiin liittyvä haastattelu Naiseuden Voiman juttutuokiossa. Haastateltavana on onnellisuuden opas Tuulia Helmisola (ent. Laine).

Haastattelussa puhutaan mm. seuraavista asioista:

– Puute, niukkuus- ja selviytymismoodissa eläminen ja sieltä nouseminen
– Mistä lähtee uusi suhde rahaan ja elämän luomiseen
– Vanhojen uskomusten purkaminen ja uusien luominen
– Tunnetasolla eheytyminen
– Kokemuksia raha- ja onnellisuusvalmennuksen käyneiltä

Luo rahaa - Heidi Harju / Tuulia Laine -haastattelu

Voimakkaimmat menetelmät yhdessä paketissa

Luo rahaa! -valmennus kokoaa yhteen voimakkaimmat menetelmät luoda omasta elämästäsi sellaista kuin haluat. Se antaa sinulle työkalut muuttaa ihan minkä tahansa asian elämässäsi.

Valmennus ei siis lisää ainoastaan rahaa ja vaurautta elämässäsi. Se lisää myös onnellisuuttasi. Valmennus kohottaa ja voimaannuttaa sinua sekä muuttaa myönteisellä tavalla näkökulmasi elämään.

Hymyilevä nainen, jolla on pitkät ruskeat hiukset ja sininen toppi, näkyy valtameren taustan vasemmalla puolella auringonnousun tai auringonlaskun taivaalla. Oikealla suomenkielinen teksti "Tuulia Helmisola UUDISTETTU! LUO RAHAA! -VALMENNUS MANIFESTOINNIN VERKKOKURSSI" ja "Copyright © Christy Whitman." Tuotteen nimi on "Luo raha! -verkkovalmennus 12 vk.

Luo rahaa! – verkkovalmennus

Liity mukaan elämäsi mullistavaan verkkovalmennukseen tai lue lisää miten valmennus auttaa sinua manifestoimaan lisää rahaa elämääsi.

Vauraus ja onnellisuus -meditaatio

Tein pienen maistiaisen Luo rahaa! -verkkovalmennuksesta ja samalla itsessään voimakkaan työkalun, jolla pääset alkuun. Vauraus ja onnellisuus -meditaatio kohottaa ja inspiroi sinua sekä herättää sinussa uskon omiin voimavaroihisi ja luomiskykyysi.


Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Onnea, iloa ja rakkautta jokaiseen päivääsi!

Nainen, jolla on vaalea iho ja pitkät, aaltoilevat ruskeat hiukset, hymyilee kameralle. Hänellä on yllään sininen kuviollinen pusero ja kaulakoru, jossa on pyöreä riipus. Tausta on tavallinen valkoinen.

Onnellisuuden opas Tuulia Helmisola