nimikirjoitus
|

Nimikirjoituksen numerologinen voima

Tämä on aihe, josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa. Käsin kirjoittamisella on suuri voima ja erityisen tärkeässä roolissa on käsinkirjoitettu nimikirjoitus. Käsin kirjoittaminen aktivoi molempia aivopuoliskoja ja on siten kokonaisvaltainen kokemus. Se on yhtä aikaa analyyttista ja luovaa. Käsin kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista ja rentouttavaa, joten sen avulla voi esimerkiksi purkaa jännitteisiä kokemuksia.

Käsin kirjoitettu nimikirjoitus ei ole mikä tahansa kirjoitettu sanojen yhdistelmä, vaan siihen sisältyy meidän oma henkilökohtainen voimamme. Me seisomme omalla henkilökohtaisella energiallamme sen asian takana, jonka omakätisesti allekirjoitamme. Se tarkoittaa: “Olen puhunut ja tämä on minun näkemykseni. Tämän asian takana minä seison.”

Nimikirjoitus määrää kohtalomme

Käsinkirjoitettu nimikirjoitus on merkittävä työkalu numerologiassa, sillä nimikirjoituksen numerologinen värähde määrää henkilön kohtalon luvun. Se tarkoittaa sitä, että nimikirjoituksemme värähteen mukaisesti vedämme puoleemme tietynlaisia kokemuksia elämässä.

Numerologisia kohtaloita on yhdeksän, joista kolme on myönteisiä ja loput kuusi ovat jollain tavalla haastavia tai vaikeita. Jos numerologinen kohtalonlukusi on esimerkiksi viisi, vedät väistämättä puoleesi erilaisia ongelmia – oli ne sitten ansaittuja tai ei. Kohtalonluku seitsemän vetää puoleensa yksinäisen kohtalon ja kohtalonluku neljä työntäyteisen kohtalon.

Myönteisiä kohtalonlukuja ovat yksi, kolme ja yhdeksän, joista jokaisella on omat ominaispiirteensä. Numerologisen kartan tasapainotuksessa annan asiakkaalleni ehdotuksia, miten hänen kannattaisi jatkossa kirjoittaa nimikirjoituksensa, jotta hän vetäisi puoleensa myönteistä kohtaloa.

Kohtalonluku määräytyy nimikirjoituksen värähteestä, joka suhteutetaan omaan syntymälukuun, joten kohtalonlukua ei saa selville yksinomaan nimikirjoitusta tutkimalla.

Digitaalisten allekirjoitusmenetelmien lisääntyessä tarjoutuu nykyään entistä harvemmin tilaisuuksia kirjoittaa nimikirjoitustaan käsin. Tämä heikentää omaa voimaamme, koska käsinkirjoittamisen voimakas kannanotto jää toteutumatta. Suosittelenkin kirjoittamaan omaa – myönteistä kohtaloa puoleensa vetävää – nimikirjoitusta mahdollisimman paljon, vaikka ihan vaan omissa oloissa kotona tai missä muualla tahansa.

Numerologiset erityistyökalut

Sen lisäksi, että nimikirjoituksella voi vetää puoleensa myönteistä kohtaloa, nimikirjoitusta voidaan käyttää numerologiassa myös aivan erityisillä tavoilla. Tarjoan asiakkailleni käyttöön erilaisia työkalunimikirjoituksia, jotka auttavat esimerkiksi ongelmanratkaisussa tai antavat voimaa jaksaa haastavassa palvelutehtävässä.

“Tämä on minun totuuteni. Tämän asian takana minä seison.”

nimikirjoitus

Opi lisää katsomalla Numerologiawebinaarin tallenne tästä. Videolla kerron myös syyskuussa alkaneen numerologisen uuden vuoden värähteestä ja mitä se tarkoittaa.

Numerologinen uusi vuosi 15.9.2023

Tilaa numerologiset palvelut tästä: tuulialaine.com/tuote-osasto/yleinen/numerologia/


Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Testaa omat numerosi – Numerologia testi

Kokeile tästä minitulkintaa ilmaiseksi ja vinkkaa kaverillekin! Tämä pieni numerologia testi tulkitsee syntymäajan lukuja tiivistetysti. Laajassa tulkinnassa otetaan huomioon myös nimien vaikutus.

Antamalla syntymäaikasi, numerologia laskuri lähettää sähköpostiisi minitulkinnan siitä. (Viesti voi tulla pienellä viiveellä, tarkista myös roskapostikansiosi.)

numerologia laskuri
Minitulkinta

(Jatkossa saat silloin tällöin sähköpostiisi tietoa mm. muutoksista numerologisissa ajanjaksoissa (kuukaudet, vuodet) ym. kiinnostavaa numerologiatietoutta. Voit lopettaa viestien vastaanottamisen koska tahansa.)

Samankaltaiset artikkelit