salliminen

Sallimisen lempeä voima

Yksi isoimmista viimeaikaisista oivalluksistani liittyy sallimiseen. Tämä aihe on varmasti ollut ihan nenäni alla useasti jo aiemminkin, mutta en vain ole ollut valmis näkemään sitä. Nyt on tullut sen aika.

Salliminen on vastustamisen vastakohta

Vastustaminen aiheuttaa kärsimystä, mutta salliminen avaa oven sisäiseen rauhaan. Mitä salliminen sitten oikein on? Mitä se tarkoittaa?

Sallimisella on useampia ilmenemismuotoja. Salliminen on asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne meille ilmenevät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioille olisi hyvä tehdä jotain. Salliminen on ensimmäinen vaihe: hyväksytään, että jokin asia on nyt näin. Ilman suoraa reagointia, ilman draamaa. Kun salliminen on tapahtunut eli jonkin asian olemassa olo on hyväksytty omaan tietoisuuteen ilman vastustusta, sitä seuraa vaihe, jossa voimme puntaroida onko asialle kenties hyvä tehdä jotain.

Otetaan esimerkiksi auton epäkuntoon meneminen kesken matkan. Sen sijaan, että alkaisin tunnekuohun vallassa surkutella tai kiukutella kurjaa tilannetta (mikä olisi vastustamista), toteaisin, että nyt näyttää siltä, että auto on rikki. Sallin tilanteen olla sen, mikä se on. Seuraavaksi miettisin, että mitä tällaisessa tilanteessa olisi hyvä tehdä. Luultavasti etsisin autokorjaamon lähistöltä tai pyytäisin apua ohikulkijalta. Sallimisen myötä kärsimys, jonka tilanteen vastustaminen aiheuttaisi, jää kokonaan pois.

Nykypäivän hektisessä yhteiskunnassa on pinnalla tapa reagoida kaikkeen nopeasti. Huomaan, että sallimisen vaihe jätetään usein väliin, jolloin tapahtuu paljon suoraa reagointia. Erityisesti näen tätä sosiaalisessa mediassa, jossa ihmiset reagoivat omista peloistaan käsin. Kuvittele mitä tapahtuisi, jos some-keskusteluihin lisättäisiin sallimisen vaihe? Veikkaan, että aika monen keskustelun luonne muuttuisi täysin toisenlaiseksi.

Entäpä, miten sallimisen lisääminen vaikuttaisi omaan perhe-elämään ja ihmissuhteisiin?

Salliminen ihmissuhteissa

Salliminen ihmissuhteissa tarkoittaa, että annamme jokaisen olla juuri sellainen kuin hän on ilman tarvetta muuttaa, syyttää tai tuomita häntä. Sallimalla vapautamme myös itsemme olemaan juuri se, kuka olemme. Kuinka paljon turhaa draamaa poistuukaan ihmissuhteista sallimisen avulla! Itse asiassa kaikki draama katoaa ihmissuhteista sallimisen myötä.

Sallimista on se, että meistä jokaisella on lupa olla, omistaa, ajatella, tuntea, uskoa, puhua ja käyttäytyä niin kuin kukin haluaa.

Salliminen vapauttaa meidät tarpeesta muuttaa ketään millään tavalla. Annamme muille ihmisille luvan olla erilaisia ja eri mieltä kanssamme ilman, että se herättää meissä pelkoa tai muita vastustuksen muotoja. Salliminen on hyväksymistä.

sydan kukista

Salliminen ja manifestointi

Yksi sallimisen muodoista on itselle salliminen. Sallitko sinä itsellesi hyviä asioita? Sallitko itsesi nauttia asioista, jotka tuntuvat sinusta hyviltä ja tekevät sinulle hyvää? Entä sallitko itsesi ottaa vastaan, jos joku tarjoaa sinulle jotain ihanaa? Ystävä haluaa ehkä tarjota lounaan tai tarjoaa 20 euroa korvaukseksi kyydistä. Sallitko itsesi ottaa tämän hyvän vastaan?

Sallimiseen liittyy oleellisesti se, miten vedämme hyviä asioita puoleemme. Haluatko kovasti luoda (=manifestoida) elämääsi ihania asioita, mutta sinusta tuntuu, etteivät ne koskaan toteudu? Toiveiden toteutumiseen liittyy kykymme sallia itsellemme hyvää. Jos kieltäydyt sinulle tarjotusta hyvästä, kuten esimerkin lounas tai kyytikorvaus, se on merkki siitä, että sinun on harjoiteltava itsellesi sallimista, jotta manifestointisi onnistuu.

Maailmankaikkeus tarjoilee sinulle iloa ja runsautta useilla eri tavoilla ja yksi tapa on, että hyvä tulee sinulle muiden ihmisten kautta. Kaikki se, mitä sinä saat ja mitä sinulla on elämässäsi, on peräisin maailmankaikkeudelta. Ainoastaan väylä, jota kautta maailmankaikkeus sinulle asioita tarjoilee, vaihtelee. Yksi tärkeä maailmankaikkeuden käyttämistä väylistä ovat muut ihmiset.

Se, miten vastaat sinulle tarjottuun hyvään, on merkki maailmankaikkeudelle siitä, oletko valmis ottamaan vastaan vielä suurempaa hyvää. Jos esimerkiksi haluat tietoisesti luoda itsellesi lisää rahaa – sanotaan nyt vaikka 10 000 euroa – ja joku ihminen (tuttu tai tuntematon) tulisi luoksesi tarjoamaan sinulle tuota 10 000 euroa, miten vastaisit? Jos sinun on vaikea ottaa vastaan 20 euroa kyytikorvausta, niin kuvitteletko, että noin vain pystyisit ottamaan vastaan isomman summan rahaa?

Salliminen vahvistaa mielenrauhaa

Minulle sallimisen harjoittamisen tärkeys on alkanut valjeta laajemmin vasta viime kuukausina. Itselle salliminen on kyllä ollut tuttua, mutta sallimisen soveltaminen erilaisiin tilanteisiin, asioihin ja olosuhteisiin on saanut aikaan isoja oivalluksia. Mitä enemmän suhtaudun asioihin sallimisen kautta, sitä enemmän sisäinen rauhani ja vapauden tunteeni vahvistuu.

Minua auttoi sallimisen oivaltamisessa erityisesti lista asioista, jotka eivät ole sallimista vaan vastustamista. Jaan tämän listan sinun kanssasi, jotta myös sinä voisit hyötyä siitä (Lähde: The 7 Essensial Universal Laws by Christy Whitman). Vastustusta on

  • pelko
  • epävarmuus
  • pettymys
  • yksinäisyys
  • puute
  • surullisuus
  • hämmentyneisyys
  • stressi
  • viha
  • loukkaantuminen
  • kauna
  • kateus
  • mustasukkaisuus
  • syyttäminen
  • syyllisyys
  • ikävystyminen
  • masennus
  • tuomitseminen

Vastustaminen on sallimisen vastakohta ja aiheuttaa kärsimystä. Jos tunnistat näitä listan asioita itsessäsi, on hyvä harjoitella sallimista.

Kun vastustamme jotain, annamme energiaamme asialle, jota vastustamme. Onko siinä mitään järkeä? Jos vastustat puutetta, annat energiaasi puutteelle ja sitä kautta luot lisää puutetta. Anna siis energiasi asioille, joita haluat enemmän elämääsi. Suuntaa huomiosi ja energiasi runsauden lisäämiseen, jolloin runsaus lisääntyy elämässäsi. Äiti Teresa ymmärsi tämän, sillä hän kieltäytyi kutsusta osallistua sodan vastaiselle marssille, mutta osallistui mieluusti marssille rauhan puolesta.

Salliminen saa hyvät asiat elämässäsi lisääntymään.

salliminen lisää sisäistä rauhaa

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Samankaltaiset artikkelit