Herkän tytön vahvuustarina
Olipa kerran pieni tyttö, joka etsi suuntaa elämäänsä. Hän tunsi olevansa eksyksissä – ehkä eniten itseltään. Hän tunsi olevansa vääränlainen eikä oikein mikään tuntunut miltään. Hän yritti innostua asioista, joista muut hänen ympärillään näyttivät innostuvan. Se tuntui toimivan hetken aikaa, mutta pian innostuksen tilalle tuli tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne. “Minussa täytyy olla jotain vikaa”, tyttö mietti hiljaa itsekseen.
Uupumus
Ollessaan väkijoukossa, tyttö tunsi muiden ihmisten ahdistuksen ja pahan olon itsessään ja voi huonosti. Hän tuntui imevän itseensä vaikutteita ympäristöstään. Jos hän oli iloisten ihmisten seurassa, hänkin iloitsi. Jos hänen ympärillään oltiin surullisia, hänkin suri. Tunteiden vuoristorata oli tytön arkitodellisuutta. Sen sijaan, että hän olisi käynyt läpi vain omaan elämäänsä liittyviä tunteita, hän joutui käsittelemään kaikkien kohtaamiensa ihmisten tunteet tietämättä edes mikä kyseiset tunteet oli nostanut pintaan. Ei ihme, että tyttö uupui seurassa.
Tyhjyys
Oltuaan ihmisten joukossa, tyttö tarvitsi pitkän toipumisajan omassa rauhassaan, jotta pääsi taas kosketuksiin oman sisimpänsä kanssa. Itse asiassa hänen oli jopa vaikea tunnistaa, mikä hänessä oli häntä itseään ja mikä muita ihmisiä. Niin paljon tyttöön vaikutti muiden ihmisten olemus ja tunnetilat. Hän oli kuin peili, josta heijastui hänen lähellään olevien ihmisten kuvat. Peili ilman peilattavaa oli tyhjä. Ja tyhjäksi tyttö itsensä tunsikin. Olemattomaksi, merkityksettömäksi ja irralliseksi. Kuin tuulen riepoteltavaksi päätynyt, irralleen päästetty ilmapallo.
Kipinä
Se, mitä tyttö ei ollut huomannut, oli valon kipinä hänen sisällään, peilin taustapuolella. Koska se oli peilin taustapuolella, tyttö ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota. Hän oli keskittynyt vain peiliin heijastuviin kuviin. Muutamat ulkopuoliset ihmiset kyllä näkivät tämän valon kipinän. Joku saattoi mainitakin tytölle joskus, että hänen silmänsä säihkyivät valoa. Tämä kummastutti tyttöä ja hän piti sitä vain kohteliaisuutena.
Elämän tapahtumat juurruttivat tyttöä käytännön tekemisen kautta ja sitä myötä tyttö löysi jonkinlaisen suunnan elämälleen. Paha olo hänen sisällään tuntui kuitenkin entistä raskaammalta kantaa. Kunnes eräänä päivänä yksi ihminen näki vain hänessä loistavan valon kipinän eikä ollenkaan synkkää kuorta kipinän ympärillä ja kertoi tästä tytölle vakuuttavasti ja painokkaasti. Silloin – ihan ensimmäistä kertaa – myös tyttö alkoi nähdä valon itsessään. Hän oli hämmästynyt ja epäuskoinen: “Voiko minussa olla valoa?”.
Valo
Tyttö alkoi nähdä valon itsessään kasvavan yhä kirkkaammaksi. Samalla hän alkoi tunnistamaan paremmin oman itsensä ja erottamaan omat tunteensa muiden tunteista. Tytön keskittyessä valoon itsessään, valo kasvoi entistä suuremmaksi ja kirkkaammaksi. Muiden tunnetilat eivät vaikuttaneet häneen enää yhtä voimakkaasti kuin ennen, vaikka hän edelleen tunsikin ne. Tyttö oppi vähitellen tunnistamaan oman olemuksensa ja erottamaan sen muiden olemuksesta.
Vahvuus
Ajan myötä tyttö oppi hyödyntämään herkkyyttään muiden ihmisten tunnetilojen tuntemisessa ja pystyi sen avulla auttamaan muita. Raskas taakka oli muuttunut arvokkaaksi voimavaraksi ja harvinaislaatuiseksi lahjaksi.
Haluaisitko oppia tietoista luomista? Katso halutessasi Manifestointiwebinaarin tallenne tästä.
Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?
Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).
