rajoittavat uskomukset

Rajoittavien uskomusten villi viidakko

Aloitin kolme viikkoa sitten koulutuksen, jonka myötä olen tehnyt syvän syöksysukelluksen alitajuisten uskomusteni maailmaan. Olen kyllä ollut jo parikin vuosikymmentä tietoinen alitajunnan ja uskomusten valtavasta vaikutuksesta elämäämme ja tehnyt töitä niiden parissa itseäni työstäen. Ja päässyt eteenpäin. Koulutuksessa minulle kuitenkin valkeni kuinka suuri ja syvä tiedostamattomien uskomusten valtameri tietoisuuteni pinnan alla edelleen velloo ja miten paljon se keikuttaa elämäni venettä. Samalla paljastui myös se, että osa nykyiseen elämääni vaikuttavista uskomuksista (ja jopa peloista) on peräisin menneistä elämistä.

Alitajunnan autopilotti

Alitajuiset uskomukset ohjaavat elämäämme 95 prosenttisesti. Ja koska uskomukset ovat alitajuisia, me emme tiedosta niitä. Ja uskomuksia on todella, todella paljon. Alitajunnan autopilotti ohjailee elämää ja sen tapahtumia iloisesti ihan omin nokkineen kysymättä sinulta, että mitäs pidät siitä, että vedätkin taas puoleesi taloudellisen katastrofin tai hyväntahtoisuuttasi hyväksi käyttävän miehen. Tai jotain muuta ei niin kauhean kivaa. Käytännössä kaikki elämässämme on alitajunnan uskomusten luomusta. Onneksi osa uskomuksista on ihan hyviäkin. Uskomukset saavat meidät toimimaan tietyllä tavalla niin, että vedämme toistuvasti samankaltaisia asioita puoleemme. Tunnistatko sinä elämässäsi tiettyjä kaavoja? Löydätkö itsesi yhä uudelleen tietyntyyppisistä tilanteista tai olosuhteista? Ei muuta kuin rohkeasti katsomaan omaa elämää sen kaikkine karvoineen ja tutkimaan, että onko tämä sellaista elämää, jota sinä haluat elää. Jos päädyt siihen ratkaisuun, että eipä ole, niin sitten vain päättäväisesti oman uskomusviidakon kimppuun viidakkoveitsi tanassa.

Maksimaalista triggeröintiä

Elämme nyt aikaa, jolloin elämä heittää eteemme jatkuvasti kiihtyvällä syötöllä tilanteita, jotka saavat haitalliset uskomuksemme pintaan. Eli tilanteita ja ihmisiä, jotka triggeröivät meitä. Ilman rajoittavia uskomuksia emme yksinkertaisesti triggeröidy. Eli jos huomaat ärsyyntyväsi tai muuten reagoivasi negatiivisesti joissain tilanteissa tai joidenkin ihmisten seurassa, niin pane merkille, mikä niissä sinua nyppii. Kirjoita tilanne johonkin muistiin, niin voit palata tutkimaan sitä tarkemmin sopivalla hetkellä, jos et heti voi käsitellä asiaa. Nosta asia tietoisuuden valoon ja kysy itseltäsi erilaisia kysymyksiä, kuten vaikka:

  • Mikä tässä minua häiritsee?
  • Miksi reagoin näin?
  • Onko turvallisuudentunteeni uhattuna?
  • Onko tämä uhka todellinen?
  • Koenko, että minua ei arvosteta?
  • Tunnenko riittämättömyyttä/huonommuutta/häpeää/syyllisyyttä?
  • Miksi näin? Miksi, miksi ja miksi?
  • Jatka kysymistä niin kauan kunnes asia on niin käsitelty, että et saa siitä enää mitään uutta irti.

Vapautumisen aika

Tietoisuuden tuominen rajoittaviin alitajuisiin uskomuksiin auttaa muuttamaan niitä. On myös hyvä, jos voit puhua niistä jonkun luotettavan henkilön kanssa, joka tukee sinua. Puhuminen luotetun henkilön kanssa myös hälventää häpeän tunnetta tehokkaasti. Rajoittavien uskomusten purkaminen ja niiden muuttaminen sellaisiksi, jotka tukevat sinua on tärkeää, koska se työ auttaa sinua luomaan elämääsi sellaiseksi kuin haluat. Voiko tämän tärkeämpää työtä edes olla?

Tuntuu siltä, että ihan kuin tämän ajan tärkein tarkoitus olisikin juuri alitajuisten rajoittavien uskomusten päivänvaloon ja tietoisuuteen tuominen, jotta voimme vapautua niistä.

Itse jatkan omien uskomusteni parissa sukeltelua. Joskus sukellan syvemmälle ja joskus pysyttelen pinnan tuntumassa. Välillä täytyy ottaa kunnolla happea, että jaksaa mennä taas syvemmälle. Opiskelen parhaillaan lisää menetelmiä, joilla rajoittavia uskomuksia saa purettua ja muutettua hyvinkin nopealla tahdilla. Odotan innolla, että pääsen opinnoissani pidemmälle, jotta voin alkaa auttaa entistä paremmin myös muita muuttamaan helposti ja nopeasti uskomusmaailmaansa ja sitä myötä elämäänsä mielekkäämmäksi.

rajoittavat uskomukset

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Samankaltaiset artikkelit