Kaksi kukkinutta valkoista kukkaa, joissa on useita kerroksia terälehtiä, ympäröivät vihreät lehdet. Taustalla näkyy osittain silmu, joka symboloi luonnon hiljaista voimaa. Kohtaus on kirkkaasti valaistu, mikä korostaa eloisia lehtiä ja terälehtien herkkää rakennetta.

Anteeksiannon vapauttava voima

Kirjoitin jokin aika sitten kiitollisuuden eheyttävästä voimasta ja nyt olen jo pidempään halunnut kirjoittaa anteeksiannon voimasta. Meillä jokaisella on varmasti kokemusta siitä, että olemme suuttuneet joskus jollekin ja kantaneet kaunaa lyhemmän tai pidemmän aikaa. Oletko huomannut, miten vihaisena oleminen ja kaunan kantaminen sitoo energiaa? Se sumentaa elämänilon ja väsyttää meidät myös fyysisesti. Se jäytää meitä sisältä käsin ja pitkään jatkuessaan aiheuttaa kehoon sairautta. On suuri terveysteko itseämme kohtaan antaa anteeksi kokemamme vääryydet. Myös silloin, kun anteeksi ei ole pyydetty.

Anteeksiannolla on suuri vapauttava voima

Keho reagoi tunteisiimme

Viha aiheuttaa kehossa tulehdusta. Oletko pannut merkille, miten tulehtunutta aluetta kuvataan puhekielessä usein “ärtyneeksi”? Esim. haava/kurkku/paksusuoli/tms. on ärtynyt. Vihaisen henkilön kerrotaan myös “näkevän punaista” ja kuinka ollakaan tulehtunut kehon osa on yleensä kirkkaanpunainen. Vaikka emme aina tiedosta näitä asioita, rikas kielellinen perintömme on täynnä elämänviisautta, joka parhaimmillaan tarjoilee oivalluksia vastaanottavaiselle mielelle.

Pitkään kestäessään viha muuttuu kaunaksi, joka puolestaan aiheuttaa syöpää. Teemme itseämme kohtaan silloin hyvin väärin ja kehokin kääntyy itseään vastaan. Kauna jäytää meitä sisältä käsin ja samoin tekee syöpä.

Ei myöskään ole sattumaa mikä osa kehostamme oireilee. Se kertoo meille viisaasti omalla kielellään, että missä vika piilee. Esimerkiksi, jos kurkku tulehtuu, viha on jäänyt ilmaisematta ja se on juuttunut kurkkuun tulehduttaen sen. Parisuhteessa (tai sen päätyttyä) naisen kauna kumppaniaan kohtaan aiheuttaa usein syöpää juuri rinnoissa.

Siro valkoinen joutsen, jolla on oranssi nokka, liukuu tasaisesti rauhallisen tummansinisen järven poikki. Vesi heijastaa joutsenen kuvaa ja heijastaa sen eleganttia asentoa. Ympäristö on osittain hämärtynyt, mikä korostaa joutsenen eleganssia ja rauhallisuutta – aivan kuten anteeksiannon vapauttava voima luonnossa.

Anna anteeksi itsesi tähden

Meidän on annettava anteeksi nimenomaan itsemme tähden – oman henkisen ja fyysisen hyvinvointimme tähden. Viha ja kauna vahingoittavat eniten kantajaansa. On hyvä muistaa, että anteeksi voi ja kannattaa antaa, vaikka anteeksi ei ole pyydetty. Anteeksianto vapauttaa valtavan määrän energiaa, jonka viha ja kauna ovat sitoneet itseensä.

Voisi ajatella niin, että yritämme jollain tasolla pitää tulehtuneet tunteemme aisoissa, koteloida ne ja estää niitä siten aiheuttamasta suurempaa vahinkoa ja tämä koteloiminen vaatii paljon omaa energiaamme.

Anteeksi voi ja kannattaa antaa, vaikka anteeksi ei olisi pyydetty

Miten voin antaa anteeksi?

Inhimillisinä olentoina jäämme helposti kiinni vihaan ja kaunaan niin, että koemme vaikeaksi päästää niistä irti.  Saatamme tuntea olevamme oikeutettuja tuntemaan vihaa ja että meidän kuuluukin olla vihaisia ja vihamme kohde todellakin ansaitsee kaiken vihamme. Anteeksiannolle ei silloin löydy tilaa eikä maaperää.

Mitä voimme tehdä, jotta anteeksianto olisi mahdollista? Kokeile vaihtaa näkökulmaa. Yritä nousta koko tilanteen yläpuolelle tai nähdä tilanne sen henkilön kannalta, jolle olet vihainen. Vihasi kohde näkee ja tulkitsee ristiriitanne todennäköisesti hyvin eri tavalla kuin sinä. Sinulla ei luultavasti ole mitään käsitystä hänen näkökulmastaan. Jos olisi, et luultavasti olisi ollenkaan vihainen.

Meistä ihan jokainen pyrkii tekemään parhaansa omien mahdollisuuksiensa ja rajoitustensa puitteissa. Jokaisella on omat tavoitteensa ja päämääränsä, joita kohti pyrkii niillä tavoilla, jotka kokee parhaiksi. Meidän mielestämme nuo keinot saattavat olla ihan vääränlaisia tai suorastaan huonoja.

Erillisyyden haaste ja kaiken taustalla oleva ykseys

Erillisiin kehoihin sidottuina emme koskaan voi täysin ymmärtää toisiamme. Voisi ajatella, että tavallaan puhumme jokainen ihan omaa kieltämme, joka muistuttaa riittävästi muiden käyttämää kieltä, jotta pystymme toimimaan yhdessä, mutta silti asioita jää ymmärtämättä ja asioita ymmärretään enemmän tai vähemmän väärin. Näistä ymmärryksen ongelmista syntyy ristiriitoja.

Jos ymmärtäisimme toisiamme täydellisesti, ymmärtäisimme täysin ja joka tilanteessa myös sen, miksi joku toimii niinkuin toimii. Ja kun ymmärrämme täysin toisen motiivit, meillä ei ole mitään aihetta olla vihaisia, koska kaikki on niin selvää ja loogista ja juuri niinkuin pitääkin.

Erillisyyden haasteesta huolimatta syvemmällä henkisellä tasolla me olemme kaikki yhtä ja tällä korkealla tietoisuuden tasolla me myös ymmärrämme toistemme erilaiset lähtökohdat ja motiivit.

Vapauta itsesi antamalla kaikki anteeksi kaikille, myös itsellesi

Kaksi kukkinutta valkoista kukkaa, joissa on useita kerroksia terälehtiä, ympäröivät vihreät lehdet. Taustalla näkyy osittain silmu, joka symboloi luonnon hiljaista voimaa. Kohtaus on kirkkaasti valaistu, mikä korostaa eloisia lehtiä ja terälehtien herkkää rakennetta.

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Samankaltaiset artikkelit

  • Sinä olet täydellinen

    Minä olen täydellinen. Sinä olet täydellinen. Juuri tällaisina kuin nyt olemme, juuri nyt tällä hetkellä. Virheinemme, oppiläksyinemme, haavoinemme. Niinkuin vastasyntynytkin on täydellinen, vaikka hänellä on vielä paljon opittavaa. Kyse on näkökulmasta. Tämä on sielun näkökulma. Mieli näkee paljon virheitä ja korjattavaa. Se sättii meitä alinomaa. Jokainen tunnistaa mielessään käyvän marmatuksen: ”Teitpä tuonkin surkeasti. Etkö parempaan…

  • Antaudu Elämälle

    Moni elämääni sivusta seurannut saattaisi sanoa, että minulla on ollut vaikea elämä. Näin varmasti onkin, jos huomioi pelkästään ulkoiset merkit ja elämän tapahtumat. Viiden lapsen yksinhuoltajuus, useat eroon päättyneet parisuhteet, ammatillinen etsintä, jatkuva muuttaminen (jopa maasta toiseen) yms. luovat monelle mielikuvaa vastoinkäymisistä. Se, miten itse oman elämänsä kokee, on kuitenkin hyvin henkilökohtaista ja se, mikä…

  • Esteitä vaurauden luomisen tiellä

    Olen hieman hämmentyneenä seurannut edellisen kirjoitukseni Mahdoton toteutuu parhaillaan aiheuttamia reaktioita. Olen saanut siitä valtavasti myönteistä, kiitollista ja kannustavaa palautetta, mutta myös joitakin ikäviä kommentteja. Jäin asiaa miettimään erityisesti kommentoijien kannalta. Raha ja erityisesti toisen menestyminen herättää monissa ihmisissä edelleen hankalia tunteita. Ikäänkuin toisen menestys olisi heiltä itseltään pois, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta. Päinvastoin….

  • Miten voit löytää elämäntehtäväsi?

    Ja mitä elämäntehtävän löytäminen oikeastaan edes tarkoittaa? Jaan tässä kirjoituksessa omia oivalluksiani asian suhteen tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan. Elämä on jatkuvaa muutosta, sykliä ja kierrettä. Sykkivää, säteilevää ja aaltoilevaa energiaa. Elämä on kuin meri, joka aaltoilee, myrskyää ja jossa on erilaisia virtauksia ja pyörteitä eri tasoilla. Mikä juuri sinun tehtäväsi tässä elämän meressä on? Melko…

  • Tyytymättömyys on silta unelmien toteutumiseen

    Oletko tyytymätön johonkin asiaan elämässäsi? Aivan loistavaa, jos olet! Sinun ei ole tarkoituskaan tyytyä, vaan päinvastoin, kukoistaa onnesi korkeimmilla kukkuloilla. Tyytymättömyys on onneesi johtavan polun alku ja ensimmäinen askel. Iloitse siis, jos tunnistat tyytymättömyyden itsessäsi! Tutki tyytymättömyytesi aihetta hartaasti ja selvitä mahdollisimman yksityiskohtaisesti, mitä sinä oikeastaan haluat ja tarvitset ollaksesi onnellinen. Tähän voi kulua aikaa…

  • Onnellisuuden manifestoinnista

    Puhuessani onnellisuuden lisäämisestä, kuulen usein kommentteja siitä, että eihän elämä voi olla jatkuvaa ja suoraviivaista onnellisuuden kasvua. Totta. Ei voikaan. Elämä ei ole pitkällä aikavälillä suoraviivaista vaan aaltomaista. Lyhyen aikavälin tarkastelussa elämä saattaa näyttää suoralta, mutta se on hetkellistä. Kaikki elämässä aaltoilee, kuten luonnossakin. Elämällä on rytmi. Luonnolla on rytmi. Yö ja päivä, vuodenajat, vuorovesi,…