Punavalkoisilla osilla varustettu pelastussuoja kelluu kevyesti väreilevässä vihreässä vedessä auringonvalossa. Säilyttimen köysi on kiertynyt ja lepää sen pinnalla, mikä lisää rauhallisuuden ajattelua kohtaukseen. Veden rakenne on sileä ja hieman heijastava, mikä parantaa rauhallista tunnelmaa.

Ulos uhriajattelusta

Kumpi sinä olet; oman elämäsi aallokossa räpiköivä uhri vai voimakas oman elämäsi tietoinen luoja?

Joillakin tuntuu olevan aina suunta selkeänä ja purjeet levitettyinä, kun he purjehtivat itsevarmoina päämäärästä toiseen. Heillä on homma hallussa ja he saavuttavat haluamansa. He tietävät, että tavoitteiden eteen on tehtävä töitä eivätkä he säästele vaivojaan.

Toiset taas tuntuvat kokonaan keikahtaneen laivastaan yli laidan ja räpistelevät pysyäkseen pinnalla elämän ailahtelevassa aallokossa, joka välillä heittää hyökyaallon – jos toisenkin – heidän ylitseen. Onneksi on henkilöitä, jotka näkevät tilanteen ja voivat heittää pelastusrenkaan näille veden varaan pudonneille ja hinata heidät rantaan.

Aina pelastusrengas vyötäröllä?

Mutta entä, jos nämä pelastetut lähtevät heti seuraavan laivan kyytiin yhtä heikoilla eväillä kuin aiemminkin ja päätyvät taas kohta aaltojen varaan? Pitääkö nämä heti kohta taas pelastaa??? Uudestaan ja uudestaan? Missä on henkilön oma vastuu vahvistaa omia taitojaan niin, että alkaa selvitä omin avuin? Miten tämä vastuuntunto herää?

Näen asian niin, että on inhimillistä ja oikein antaa välttämätöntä ensiapua hätään joutuneelle, vaikka henkilöllä olisikin taipumus hankkia itsensä pulaan kerta toisensa jälkeen. Mutta onko viisasta ryhtyä henkilökohtaiseksi pelastusliiviksi jollekin, joka ei vain halua opetella uimaan, koska haluaa mieluummin jonkun tulevan aina pelastamaan?

Jos joku on joka askeleella auttamassa, ei voi oppia itse kävelemään. On annettava mahdollisuus harjoitella; yrittää ja epäonnistua – ja yrittää uudelleen, kunnes oppii.

Punavalkoisilla osilla varustettu pelastussuoja kelluu kevyesti väreilevässä vihreässä vedessä auringonvalossa. Säilyttimen köysi on kiertynyt ja lepää sen pinnalla, mikä lisää rauhallisuuden ajattelua kohtaukseen. Veden rakenne on sileä ja hieman heijastava, mikä parantaa rauhallista tunnelmaa.

Kyky nähdä oma osuutensa tapahtumien kulussa

On vahvuutta nähdä oma osansa tapahtumien kulussa ja olosuhteiden muodostumisessa. Mikään ei ole sattumaa. Asioita tapahtuu usein juuri siksi, että meillä on niistä jotain opittavaa. Haasteet ovat lahjoja, jotka on kääritty vaikeuksien käärepaperiin.

Vaikeuksien kohdatessa on hyvä kysyä itseltään, että mitä voin oppia tästä? Jos joku esimerkiksi hyökkää kimppuusi ruumiillisesti, sanallisesti tai energiatasolla, onko sinulla kenties tilaisuus oppia puolustamaan itseäsi? Tai jos karkotat rakkaat ihmiset luotasi liian kärkevän kielesi vuoksi, onko sinulla ehkä tässä mahdollisuus oppia lisää lempeyttä, ymmärrystä ja kärsivällisyyttä?

Tietynlaiset toistuvat kokemukset varsinkin ovat merkkejä siitä, että niihin sisältyy joku tärkeä opetus meille. Joten, jos huomaat tietyn epämiellyttävän kaavan toistuvan elämässäsi, voit olla varma, että siihen sisältyy joku oppiläksy.

Kun oivallat tuon läksyn ja otat siitä opiksesi, nämä siitä opettavat tilanteet poistuvat elämästäsi kokonaan, koska niitä ei tarvita enää. Eikö olekin hienoa? Pääsemme eteenpäin omalla henkisen kasvun tiellämme. Kun otamme asioita haltuun, eteemme avautuu uusia opeteltavia asioita. Ja tämä uskoakseni jatkuu niin kauan kuin elämää riittää.

“Haasteet ovat lahjoja, jotka on kääritty vaikeuksien käärepaperiin.”

Useita kirkkaasti pakattuja lahjoja on kasattu yhteen. Vaaleanpunainen pilkullinen lahjarasia, jossa on iso satiininauharusetti, on keskipisteenä valkoisella nauhalla sidotun violetin lahjarasian vieressä. Värikkäiden lahjojen joukossa on myös suomalainen kirja. Kohtaus huokuu juhlatilaisuuden iloa.

Katso Manifestointi-webinaarin tallenne tästä:

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).

Uutiskirje, etusivu

Samankaltaiset artikkelit

  • Muutoksen ihme – mitä oikein tapahtui?

    Jäin tässä yksi päivä miettimään elämääni taaksepäin vähän tarkemmin ja hämmästyin siitä, miten paljon elämäni todella on muuttunut lyhyessä ajassa ja monella eri osa-alueella. Olin toki tiedostanut, että muutosta on tapahtunut myönteiseen suuntaan, mutta listatessani asioita paperille niitä tuli niin paljon, että sitä varten varaamani paperi loppui kesken! Uusi alku Nämä suuret muutokset ajoittuvat viimeisten…

  • Paluu runsaustietoisuuteen

    Olen viime aikoina kohdannut paljon ihmisten ahdistusta, joka on tullut ilmi mm. Facebook-julkaisuissa, haastatteluissa ja keskusteluissa. Ahdistus on liittynyt osaksi sairastumisen pelkoon, mutta eniten ahdistusta tuntuu aiheuttavan pelko toimeentulosta. Moni ei pysty tekemään työtään asiakkaiden kaikottua koronaepidemian myötä. Sekä yrittäjät että palkansaajat tuntevat olevansa taloudellisessa ahdingossa. Kyseessä on enemmänkin tunne siitä, että tulevaisuudessa tapahtuu jotain…

  • Paljonko muutos maksaa?

    Se, paljonko annat omaa energiaasi (rahaa, aikaa, huomiota) asioille, määrittää sen, paljonko saat niistä itsellesi. Me ihmiset olemme kovin mukavuudenhaluisia – kuin takan päällä makoileva kissa, joka hieman kohentaa asentoaan nauttiakseen olostaan vielä vähän enemmän. Eikö olisikin niin kiva saada kaikki ihana helposti? Kyllähän me joskus onneksi saammekin. Mutta silloin, kun meillä on edessämme isompi…

  • |

    Lopeta valittaminen – Irti huonoista tavoista

    Helmikuun numerologinen värähde maapallolla on boheemi maailmanparantajaluku 9. Yhdeksän on myös viimeistelyn, loppuunsaattamisen ja irtipäästämisen numero. Yhdeksän on suuntautunut ylöspäin eli kohti henkisyyttä. Koska meneillään on totuuden etsimisen ja henkisen kasvun vuosi 7, henkisyyttä painottava vaikutus on vähintään kaksinkertainen. Näenkin oman henkisen kasvun helmikuun keskiössä. Irtipäästöä huonoista tavoista Helmikuu on oiva kuukausi jalostaa omaa käyttäytymistään…

  • Mahdoton toteutuu parhaillaan

    En ole koskaan ennen varannut ulkomaanmatkaa itselleni ja viidelle lapselleni. Huomaan, että se herättää minussa voimakkaita tunteita. Molempiin suuntiin. Tunnen suurta iloa siitä, että lopultakin minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani. Olen onnistunut luomaan rahat tähän odotettuun matkaan. Minä tein sen! Tein sen, minkä muutama vuosi sitten vielä kuvittelin mahdottomaksi. Päätös Muistan kuinka jossain vaiheessa avioeroni…

  • Salli itsellesi intohimoinen suhde rahaan

    Olen huomannut, että ihmiset sallivat itsensä haluta monenlaista muuta hyvää, mutta rahaan liittyen ollaan varovaisempia ja jotenkin häveliäitä. Muista unelmista uskalletaan puhua ääneen. Toivotaan unelmalomaa etelässä ja lopulta varataankin se. Tai unelmoidaan uudesta sohvasta ja hankitaan se. Tai uusi kampaus. Tai parempi kunto. Toiveiden ja unelmien eteen ollaan valmiita tekemään se, mitä toiveen toteutuminen vaatii….