Vapaustaistelun kautta valoverkkoon

Olen tässä taas miettinyt maailman menoa ja yksittäisen ihmisen osuutta maailman tapahtumiin. Mihin me oikein voimme vaikuttaa? Ja mihin meidän pitäisi vaikuttaa? Mikä on yksittäisen ihmisen osuus? Pää on pyörällä kuin useamman liian hurjan karusellikierroksen jäljiltä. Tuntuu, että en ymmärrä yhtään mistään yhtään mitään. Osaanko edes kävellä suoraan???

Omat kuplat ja verkosto

Pohdin, että meistä jokainen elelee omassa kuplassaan ja kamppailee omien henkilökohtaisten haasteidensa kanssa. Sieltä käsin sitten kurottaudumme kohti muita kuplissaan omien haasteidensa kanssa kamppailevia.  Kommunikoimme. Toimimme yhdessä. Muodostamme verkoston, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Meidän henkilökohtaiset haasteemme vaikuttavat siis myös muihin ja samoin heidän haasteensa meihin. Me emme kuitenkaan pysty heidän haasteitaan voittamaan eivätkä he meidän. Tämän ymmärrän.

Nämä jokaisen henkilökohtaiset haasteet tuntuvat tahmauttavan verkoston toimintaa. Tulee väärinymmärryksiä ja ristiriitoja. Haasteistamme johtuen tulkitsemme tilanteita väärin. Samoin tekevät myös muut verkostossa. Kaikki katselevat muita ihmisiä ja asioita omanväristen lasiensa takaa. Onko kenelläkään täysin kirkkaat ja puhtaat lasit silmillä? Onko siis ihme, että maailma on tässä tilanteessa, jossa se on?

En usko sattumaan. Olemme nykytilanteessa, koska jotain on muutettava. Asioiden on muututtava. Nykyisen tilanteen jatkuessa inhimillinen kärsimys vain lisääntyy. Mitä ihmettä siis pitäisi muuttaa? Mitä voimme tehdä?

Millaista muutosta tarvitsemme?

En keksi mitään muuta vaihtoehtoa kuin että jokainen ratkaisee omat henkilökohtaiset haasteensa. Kohtaa omat demoninsa silmästä silmään ja voittaa ne. Jos joku väittää, ettei hänellä ole eikä ole koskaan ollutkaan henkilökohtaisia haasteita, niin en usko. Meillä kaikilla on. Ei me oltaisi täällä muuten. Meidän sielumme jalostuu ja kehittyy, kun kohtaamme opetuksia ja oikeasti opimme niistä. En usko, että on tarkoitus mennä hautaan omien opetusten kanssa vaan päinvastoin ottaa niistä opiksi ja mahdollisimman monesta.

En ole ihan varma loppuvatko opetukset koskaan. Uusia tuntuu nousevan esiin heti, kun jotkut haasteet saa voitettua. Jos tähän opetusten kohtaamiseen suhtautuisi vähän niin kuin hampaiden pesuun, niin olisi ehkä helpompaa. Eli se on lähes pakollista tai ainakin vahvasti suositeltua oman hyvinvoinnin kannalta.

Lapset välillä kiukuttelee, kun eivät halua pestä hampaita. Se on ymmärrettävää. Kyllä minuakin kiukuttaa, että koko ajan tarvisi jotakin tylsiä opetuksia olla oppimassa. Kun ei aina jaksaisi olla niin hemmetin henkinen ja kärsivällinen ja viisas ja zen. Voisiko välillä vaan ottaa vähän rennommin ja pitää hauskaa ilman, että nämä “haasteet” tunkevat joka väliin? Ilmeisesti ei… Yritän jättää pienen ihmisen ärtymykseni nyt hetkeksi sivuun ja katsoa asiaa hieman laajemmin.

Jos yksikin verkoston pieni osanen siivoaa oman tonttinsa eli oppii opetuksensa, niin mitä verkostolle tapahtuu?

Jos yksikin verkoston pieni osanen siivoaa oman tonttinsa eli oppii opetuksensa, niin mitä verkostolle tapahtuu? Siinä on sitten yksi väärintulkitsija vähemmän. Mitä jos KAIKKI verkoston pienet osaset taklaavat haasteensa? Mitä sitten tapahtuu? Väärät tulkinnat häviävät ja lakkaavat olemasta. Kaikkien lasit kirkastuvat. Jos jokainen kohtaa pelkonsa ja poistaa pimeyden itsestään, muodostuuko meistä ihmisistä sitten valoverkosto? Mun mielestä mitään muuta ei voi tapahtua. Kyllä siitä valoverkosto tulee. Mitä useamman verkoston osasen paikka on puhdas ja valoisa, se helpottaa niidenkin siivoustyötä, jotka eivät ole sitä vielä tehneet. Pioneerit kannattelevat niitä, jotka tulevat perässä.

Eroon harhojen Matrixista

Kuplat, verkosto ja muutenkin maailman nykymeno muistuttaa kovasti Matrix-elokuvaa, joka muuten kannattaa katsoa, jos et ole nähnyt. Verkoston osaset ikäänkuin elävät omien haasteidensa ja harhakuviensa maailmassa. Omien opetusten tiedostaminen ja oppiminen antavat yksilölle voiman ja vapauden. Siihen asti olemme hallittavissa olevia verkoston osasia ja oikeastaan vastakohta valoverkosta, jonka voisimme tietoisina, vapaina ja omavoimaisina muodostaa.

Näen, että nykyajan harhojen matriisia pidetään yllä median, somen ja kaikenlaisten elekronisten pelien ja viihdykkeiden avulla, joita meille syötetään ja joista on tullut monelle kuin huumetta. Niiden avulla on helppo paeta omia tunteita, ajatuksia ja niin – niitä opetuksia. Jos ei opetuksistaan tule edes tietoiseksi, niin eihän niistä voi oppiakaan. Nykyajan viihtymö huumaannuttaa ihmiset irti todellisuudesta. Maadoitus lähtee saman tien viihtymyksen huuman alkaessa. Menee ajantaju eikä muista syödä tai muuten pitää itsestään, lapsistaan tai ihmissuhteistaan huolta. Toisilla ongelma on isompi, toisilla pienempi ja joillain sitä ei ole ollenkaan. Tunnistan itsekin kuinka some helposti imaisee syvyyksiinsä heikkona hetkenä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden.

Vapaustaistelu

Ongelmiemme (eli opetustemme) juuret löytyvät yleensä lapsuudestamme. Ne ovat saattaneet saada alkunsa jostain aikuisen näkökulmasta katsottuna hyvinkin pienestä ja mitättömästä tapahtumasta, joka lapsen näkökulmasta on valtavan iso asia. Lapsi tulkitsee asioita helposti niin, että hänessä on vikaa ja että joku onneton tapahtuma on juurikin hänen syytään, vaikka totuus olisi ihan toinen.

Tärkeä on ymmärtää, että kukaan itsemme ulkopuolella ei pysty meidän ongelmiamme ratkaisemaan. Vastuu on meidän. Voimme toki saada hyödyllistä apua, tukea, suuntaa ja työkaluja ulkopuoleltamme, mutta se ratkaiseva taistelu käydään omassa mielessä. Omat pelot on kohdattava. Oletko valmis suureen vapaustaisteluun? Haluatko voittaa oman vapautesi itsellesi?

Kun kukistat omat syvimmät pelkosi, voitat itsellesi vapauden.

Haluatko saada ilmaisia neuvoja onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään?

Voit liittyä postituslistalleni kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Saat lahjaksi suositun “Itsensä rakastaminen” -meditaation (arvo 12€).